Saattue levittää synkkää ja haudanvakavaa saattuemetallia. Bändin Jäähyvästi on levyn mittainen doomille hattua nostava hautajaissaattue, jossa alavireinen tummuus on ainoa värisävy. Kotimaan puheella hoidetut vokaalit muristaan tai puhutaan selkokielellä. Lyriikoissa tehdään viimeistä matkaa, kärsien ja pitkään.

Tiedot kertovat bändin suunnitelleen ep-levyä, kunnes Spinefarmin kiinnostus nosti letun täyden albumin mittoihin. Albumi kuulostaa yhtenäiseltä joten pitkitetty pikkukiekko ei kaadu kokomittaisena materiaalin kapeuteen. Ongelmaksi muodostuu lähinnä bändin itseään toistava ulosanti. Vauhtia ei säädetä vaan meno on jatkuvaa surumarssia. Murinan ja normaalin vokaalin vuorotettelu ja tekstien pyöriminen samaa kehää yhdessä alavireisen skebamuurin kanssa eivät päästä kuulijaa helpolla. Toisaalta bändin runttaus toimii ja hempeät hetket kantavat raskasta suruviittaa. Muutama nopeampi hyökkäys olisi antanut kokonaisuuteen sävyjä. Myös hetkittäinen naisvokaalien lisäkäyttö ei olisi hullumpi idea.

Saattueen sanoitukset menevät välillä tahallisen huumorin puolelle. Vakavalla naamalla bändi julistaa viimeistä hetkeä, viisusta toiseen. Oikeastaan kiekkoa voi ajatella teemakokonaisuutena. Paikoin bändi on kuin Ajattaran hitaampi ja jäyhempi versio. Saattueen vahvuus on doom-vaihteen maustaminen rock-elementeillä, jopa lyyrisen herkillä hetkillä. Tosin kaiken aikaa musta on tummaa ja tuskasta ei pääse irti. Biisien nimet kuten Ikiuneen, Vieraaseen Multaan, Luutarhuri, Hyiseen Veteen, Kaaosmaa ja Varjojen Saattue eivät jätä epäselväksi Saattueen missiota. Elämä on raskas taakka ja kuolema vielä pahempi.

J.A.Kaunisto