Tuomiopäivän Buddy Hollyn, Joose Keskitalon viime vuonna ilmestynyt mestariteos Kaupungit puristuvat puristimissa latasi melkoisia paineita hienon laulaja/lauluntekijän kolmannelle albumille. Onneksi Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo nimeä kantava pitkäsoitto lunastaa kaikki odotukset ja laajentaa Keskitalon musiikillista repertuaaria entisestään, pysyen kuitenkin tarpeeksi uskollisena miehen juurevan mollivoittoiselle folkille. Edellisellä levyllä jo monipuolistunut soitinkavalkadi on saanut joukkoonsa nyt Petri Alangon basson ja Arwi Lindin lyömäsoitinrytmejä kuullaan aiempaa enemmän. Ensisijaisena soittimena kuullaan kuitenkin Keskitalon itsensä näppäilemää akustista kitaraa.

Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo -albumi on äänitetty lähes kokonaan livenä, yhdellä mikrofonilla kelanauhurille. Tällainen humaani kapinahenki on näinä rahanahneuden aikoina erittäin tervetullutta ja ihailtavaa. Keskitalo kunnioittaa trubaduuriperinnettä, mutta tekee tämän oivaltavan persoonallisesti. Hänen lauluissaan yhdistyvät laulaja/lauluntekijälähtöinen folk, kapakkajazz sekä varhainen kansanmusiikki ja sitä jatkanut virsimusiikin perinne. Jossain värähtelee myös pisara harrasta bluesia.

Samalla kun monikansalliset suurlevy-yhtiöt tekevät yhä suurempia tappioita onnettomilla levytyssopimuksilla, esittäytyy Savonlinnan sydämestä uskomaton lauluntekijä, jonka laulut puhuttelevat pysähdyttävällä tavalla. Useissa lauluissa on verrattain yksinkertaisilla keinoilla saatu aikaan hienoa hypnoottisuutta. Tekstien suhteen Keskitalo ammentaa edelleen voimansa Raamatun sisällöistä ja uskonnollisesta symboliikasta, mutta entistä kriittisemmin. Ajattomat trubaduuritarinat käsittelevät ihmisyyttä ja elämän erilaisia kohtaloita, yhteiskuntaa ja suuressa määrin kuolemaa.

Kappaleista upeimmaksi nousee albumin loppupuolella kuultava Saimaan rannalla, joka samanaikaisesti onnistuu olemaan lohdullinen, että pohjattoman surumielinen kappale. ”Älä itke venoinen puinen purteni, valkopurjeinen minä vien sinut vesille, siniselle Saimaalle selville selille, katsomaan Savonlinnan laivoja, Lappeenrannan toreja”, on Keskitalon herkän tulkinnan kautta suurta pop-runoutta, joka liikuttaa kyyneliin, vaikka ei koskaan olisi Saimaan rannalla käynytkään.

Otto Suuronen