Kotiteollisuudesta on hyvää vauhtia tulossa Suomen AC/DC. Arvostelijat kritisoivat bändin junnaavan paikallaan kun puolustajat arvostavat saadessaan mitä tilaavat. Julkaisemalla vastavirtaan uivan poikkitaiteellisen eepoksen Kotiteollisuus varmasti tukkisi muutaman suun, mutta varmasti menettäisi sitä useamman korvaparin. Turun sinappi lieneekin saanut seurakseen kolmannen asian, joka ei koskaan muutu.

Ukonhauta kuulostaa Kotiteollisuudelta. Mukana on ne keskitempoiset raskaana laahaavat kappaleet (Mahtisanat, Loveen Langennut, Taivaankaunis), jotka avautuvat melodiseen kertosäkeeseen. Osa biiseistä hoidetaan hieman muuttuneella tempolla, mutta perusidea on sama. Usein soppaan lisätään vielä melodiaa mukaileva kitara. Muutamassa biisissä luotetaan Hynysen huudon siivittämään perusjunttaukseen. Melodisimmat ja tavanomaisimmat biisit eivät yllä aivan Kotiteollisuuden parhaimmistoon, joten huippuhetket löytyvät jäljelle jääneestä materiaalista.

Aate on kertosäkeeltään silkkaa Stam1naa hypernopeine vokaaleineen. Biisi on muutenkin onnistunut ja esittelee Kotiteollisuuden kekseliäämpää puolta. Isä Meidän sisältää sangen helvetillisellä äänellä puhutun Isä Meidän –rukouksen sekä tuomiopäivän lailla soivat urut. Kotiteollisuus on seikkailut Perkeleiden ja Jumalien parissa niin kauan, että idea on varsin luonteva.

Ukonhautaa kuunnellessa tulee pohtineeksi bändin muuttumattomuuden vaikutusta albumin arviointiin. Kieltämättä Ukonhauta pysäyttäisi enemmän, jos se olisi Kotiteollisuus –nimisen yhtyeen debyyttilevy. Todennäköisesti kädessä kuvittelisi olevan jotain arvokasta, jonka olemassaolosta tekisi mieli tehdä koko kansa tietoiseksi. Kymmenennen albumin kohdalla kansa on jo löytänyt suosikkinsa. Vähentääkö se albumin arvoa? Sen jokainen päättäköön itse.


Tomi Asuintupa