Se, Josta Ei Puhuta sai alkunsa hc-punkprojektista vuonna 2007. Bändistä ei tullut hoota tai ceeta eikä edes punkkia. Metallisempi suunta on Suomessa helppo vaihtoehto - bändin kohteena on vieläpä Rytmihäiriön tyylinen surmacore. Tosin Se, Josta Ei Puhuta sopii paremmin surmarässin nimikkeen alle. Kuolonkorinan ja cambinamellakan yhdistelmänä Se, Josta Ei puhuta jakaa oikeutta omalla kädellä ja tekstit löytyvät Alibista. Tuttua ja turvallista mutta Ruotsin metallimestari Dan Swanön miksaama kiekko osaa kuitenkin lyödä tarkasti ja kovaa.

Bändissä on Ruotsinmaan kevytdödöä ja kuolonkorinaa hyvinkin tukevasti. Homma ei mene kuitenkaan tajuttomaksi kaahaamiseksi, rässiriffi on raskas ja käskevä. Albumin nimibiisin pidätelty väkivalta saa vastapainona nopeampaa mellakkaa vaikkapa Kolme Kuukautta ja Et Nai Enää -ripityksistä. Harmittavasti vokaalit jäävät aggression jalkoihin mutta onneksi surmatöiden jäljet voi tarkistaa kansipapereihin painetuista teksteistä. Tuotanto on luonnollisesti selkeää ja tukevaa, Swänö tuntee toimivan metallin lainalaisuudet.

Ongelmaksi muodostuu lähinnä oman sanottavan vähäisyys. Rytmihäiriö on turhan lähellä ja Ruotsin vauhtidödökin tuoksahtaa kovin vahvana nenään. Mieleen iskee ajatus Rytmihäiriöstä veivaamassa In Flamesin parin ensimmäisen kiekon covereita? Tai Ajattara coveroimassa Rytmihäiriötä. Tosin Rytmihäiriö veivaa kännilyriikat tehokkaammin. Se, Josta Ei puhuta kaipaisi tehokkaan louhinnan vastapainoksi enemmän massasta erottavia ainesosia. Ehkä bändin soundi kokee muutoksen seuraavan albumin kohdalla, onko Swanön nappulansäätö unohtanut corevivahteet?

J.A.Kaunisto