Tavaramarkkinat avasi 1980-luvulla tietä mimmibändien esiinnousulle. Vuonna 1982 opiskelijavoimin synnytetty orkesteri sai nimeä Rockin SM-kilpailun avulla, vuonna 1982 Tavaramarkkinat sijoittui kilpailussa neljänneksi - tuolloin kisan voitti kovinkin raakileenomainen orkesteri nimeltään 22-Pistepirkko. Johanna Kustannuksen uudelleenjulkaisujen sarjassa Tavaramarkkinoiden Tilikirja edustaa suorastaan historiallista tapausta. Tilikirja oli ensimmäinen suomalaisen mimmiorkesterin julkaisema kiekko!
Tavaramarkkinat oli liikkeellä rennolla asenteella ja naisen kosketus sai kuulua lopputuloksesta. Soittotaidossa oli puutteita mutta innostus ja välillä kirpeäkin naisasia tuovat albumille selkeän leiman. Kahden laulajan käyttö tuo dynamiikkaa ja
Liisa Akimofin viisuissa uskalletaan hypätä myös iskelmäosaston lokeroon.
Beibi Mä En Haluu oli jonkinlainen radiohitti ja tangon sointuja tavoitteleva
Tuskainen Tango on jäänyt mieleen jostain nuoruusvuosilta. Tavaramarkkinoilla oli rohkeutta kokeilla myös reggae-sointuja,
Olethan Mies on säilyttänyt yllättävän hyvin tuoreen näkökulmansa.
Albumin nimibiisi on harvinaisen reipas ja löysäpäisesti heitetty tilitys.
Olet Mulkku lienee 80-luvun erobiisien kitkerintä antia.
Mä En Välitä Enää vaikuttaa selkeästi Akimofin soolotuotannon siivulta - vaikka syntikka vie biisiä eteenpäin, kitarassakin on potkua. Bonuksena levyltä löytyy loistava
Kaupungin Yksiöt, jossa syntikka saa vähemmän painoarvoa ja kitarassa on reilummin uutta aaltoa. Akimofin äänessä on ripaus nuorta vihaista naista. Myös
Laulu Naapurin Painonnostajasta ansaitsee tulla huomatuksi.
Tavaramarkkinat kantoi kunnialla suuria paineita ollessaan aikanaan ainoa lajissaan. Kokoonpanon kunniaksi pitää laskea, ettei bändi pyrkinyt osoittamaan miehille olevansa yhtä kovia äijiä kuin silloiset rokkikukot. Albumi sisältää selkeästi ja tuntuvasti naisnäkökulmaa. Soittotaidon kompastelut tuovat albumille vain lisää inhimillistä tutinaa. Jälkeenpäin on tietenkin vaikea ymmärtää albumin teitä aurannutta luonnetta. Miettikää sitä, ensimmäinen kotimainen pelkästään naisista muodostetun kokoonpanon rock-albumi ilmestyi vuonna 1984!
J.A.Kaunisto