CMX tekee yhdeksännellä pitkäsoitollaan sen mitä siltä odotettiinkin. Se palaa vaikeaselkoisen progespektaakkeli Dinosaurus Stereophonicuksen jälkeen suoraviivaisemman ilmaisun pariin, rokaten itsensä lähemmäksi Vainajalan aikaisia mantuja.

No ihan helpolla ei Isohaarakaan kuulijaansa päästä, vaikka sisältääkin tukun turvallisia pop-elementtejä. Trendipellejen kannattanee pysytellä edelleenkin kaukana Tornion koplasta, sillä useat kappaleista avautuvat melko hitaanlaisesti.

Yrjänän lyriikat ovat hitusen aiempaa hienostuneempia. Levyn yleissointi on agressiivinen, mutta lempeä. Rasion ja Halmkronan kitaroista irtoaa selkeitä stoner-vaikutteita. Särmikkäiden rock-rypistysten vastapainoksi voi mittailla lepopulssiaan Minun sydämeni on särkynyt ja Minne paha haudattiin kaltaisten balladien parissa. Monitunnelmaisen levyn ääripäät jaetaan suruisan Tuulilukon ja kierolla tavalla rujon Päänsärkijän kesken.

Yrjänä mainitsee saatekirjeessä Isohaaran teemaksi "ympäröivän ja sisäisen maailman hajoaminen masennuksen ja hölynpölyn kaaokseen." Vaikka levy on perusvaikutelmaltaan synkkä voi siltä irroitella verrattain positiivisiakin fiiliksiä. Riippuen tietysti, onko kuulija maanisella vaiko kyynisellä päällä. Kummassakaan tapauksessa levy ei jätä kylmäksi.

Jouni Hirn