Seinäjoelta maailmalle pyrkivä Fadeout on hionut ensimmäistä albumiaan hartaudella ja vahvalla näkemyksellä. Levyn miksaajana on toiminut Tim Palmer (mm. HIM, U2, Pearl Jam, Ozzy Osbourne) ja masterointi on Svante Forsbäckin käsialaa (Rammstein, Volbeat, My Chemical Romance, Apocalyptica). Albumin musiikillista antia on vaikeampi asettaa lokeroon, sillä Fadeout on sulattanut ulosantiinsa vaikutteita monesta ilmansuunnasta. Pohjalla väreilee skandinaavisella alakulolla vahvistettu alavireinen ja dramaattinen indierock. Kun joukkoon lisätään tukeva annos progressiivista henkeä suoraan 1970-luvulta, Fadeoutin missio alkaa kirkastua. Levyn yleisilme on kuitenkin pehmeän maalaileva ja jopa lievästi seesteinen - progressiivisuus ei tarkoita Fadeoutin yhteydessä yltiöpäistä soitinmasturbaatiota ja koukeroista paisuttelua. Lähinnä voidaan puhua Italialaisen progen, kuten Premiata Forneria Marconin, hienovaraisemmasta lähestymistavasta.

Jos nimiä asetetaan vertailuun, Anathema, Karnivool, A Perfect Circle ja Porcupine Tree asettuvat lähelle Fadeoutin tapahtumahorisonttia - tosin Fadeout vaikuttaa popimmalta ilmestykseltä. Allekirjoittanut on löytävinään Grey-nimisestä siivusta Pink Floydia ja Roger Watersia. Solar Lights saa puhaltimista mukavasti lisäväriä ja A Perfect Circle soi taustalla vahvana tekijänä. Jatkossa viisuista löytyy viitteitä myös Rushin ja vaikkapa kotimaisen Liekin suuntaan.

No more hypocrisy testaa lievästi raskaampaa skebaa, joka haukkaa välittömästi leijonanosan ilmavasta tunnelmasta - avain turhaan. Puppets and dolls käynnistyy kuin Deep Purplen vanha klassikkohuudatus, 70-luvun henkinen ilmapiiri soi vahvana taustalla. Lyriikan osalta albumin raskain tekele Palestine soi tasapainoisena ja jousilla vahvistettu teos on tunnelmaltaan suorastaan harras. Painter alkaa kuin Queenin pakahduttava paisuttelu - jatkossakin viisu liikkuu sujuvasti 70-luvun musiikki-ilmastossa.

Fadeoutin progressiivisuus tarkoittaa lähinnä ilmavuutta ja laajoja kaaria. Soundien 70-lukulaista leimaa ja tilan tuntua pitää kiitellä. Ja tunnetta, sitä löytyy. Värikylläisen musiikin ja yhteiskunnallisesti kantaaottavan tekstin välillä on kuitenkin ilmeinen ristiriita. Albumin lyriikoissa otetaan nimittäin vahvasti kantaa ja teksteissä ollaan kaukana perinteisestä "rakas, rakastellaanko" -osastosta. "Oikeistorunkut" saavat osansa ja jo mainittu Palestine lienee kantaaottavuudessaan outolintu kotimaisessa musiikkitarjonnassa.

Fadeoutin kohdalla yhteiskunnallinen lähestymistapa kaipaisi musiikillisesti räväkämpää ulostuloa ja muutenkin kenkiin tuijottelun sijaan bändi voisi antaa tunnekirjon räiskyä laajemmassa skaalassa. To Protect Our Way Of Living on vahvasti emotionaalinen albumi mutta pyöreitä muotoja voisi hioa kulmikkaampaan suuntaan.

J.A.Kaunisto