Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Musa > Arvostelut



Lemuria: Sinisen Planeetan Tarinoita
19.04.2012   19:19



Kotimaisen Lemurian debyyttikiekko julkaistiin jo viime vuoden puolella. Vaikka kyseessä ei ole mikään päiväpoppiperhonen, orkesterilla on selkeästi myös mahdollisuus kaupalliseen onnistumiseen. Kokoonpanolle on ensin jaettava kiitosta oman olemuksensa tyhjentävästä luonnehdinnasta "Lemuria on orkesteri, joka sotkee folkrockista kumpuavaan kivijalkaan mm. perinteistä suomalaista iskelmää, discoa/soulia, rautalankaa sekä etnisiä - ja klassisia elementtejä". Lemurian kansanmusiikkijuuret kuultavat selvästi läpi mutta orkesterilla on selkeä iskelmäpoppia seuraava ote, jonka luulisi kelpaavan Radio Novan tai Iskelmä/Radio Suomipopin suuntaan. Paikoin Lemuria on kuin Elonkerjuun ja Juha Tapion onnistunut avoliitto.

Olkoon bändi sitten folkpoppia tai iskelmäpoppia tai iskelmäfolkkia...Lemurian viisuja on helppo lähestyä ja ottaa omakseen. Perinnemusiikkiainekset eivät iske liian voimallisesti korville, albumia on selkeästi mietitty laajemman kansanosan musiikkimakujen risteyskohtiin. Kuuntele vaikka viisu nimeltään Metsäläinen, perinteiset juuret soivat taustalla mutta vahvasti iskelmällinen siivu täyttää paikkansa monessa genrelokerossa - lastenmusiikkia unohtamatta! Rakastit reissuja, rakastit viinaa ratsastaa juomalauluperinteen aallonharjalla, folkhenkisyyttä unohtamatta.

Folkrockin verevyyttä kuullaan Lemuria-siivun kohdalla. Käräjät riisuu jo turhankin perusteellisesti perinnevaikutteita. Näytelmä yltyy Palava-orkesterin iskelmältä lainaavan rockin tehokertoimiin. Kesämaa on hauska kokonaisuus iloluontoista iskelmää, perinnehölkkää ja 70-luvun muistelua.

Lemuria ojentaa perinnemusiikin aarrearkkua laajemmalle kansanosalle viettelevässä ja helposti sulavassa muodossa. Orkesterin genrerajoja halveksiva ulosanti on kuitenkin ongelmallisessa välikädessä - perinnemusiikin porukka syyttää tuotosta viihteeksi ja popiskelmän fanit saattavat ihmetellä pelimannihenkeä. Lemuriasta aistii kuitenkin aidon ilon ja rehellisyyden. Vaikkakin bändillä tuntuu olevan selkeästi pyrkyä ulos marginaalista, takkia ei ole kokonaan käännetty - ihokkaan alle on lisätty vain hieman muodikkaampaa asustetta.

J.A.Kaunisto

Jaa: Facebook


Kävijöiden arvostelut Kävijät eivät ole arvostelleet levyä.
 
Kirjoita oma arvostelusi


Musa
30 Seconds To Mars: Love Lust Faith + Dreams
23.05.2013   21:46

Deathchain: Ritual Death Metal
23.05.2013   21:40

Terveyskeskus: Omat Koirat Puree (Vinyyli)
23.05.2013   21:35

Stratovarius: Nemesis
16.05.2013   21:48

Stone Sour: House Of Gold & Bones part 2
16.05.2013   21:41

HIM: Tears On Tape
16.05.2013   21:38

Starkill: Fires Of Life
16.05.2013   21:35

Bob Malmström: Punkens Framtid
08.05.2013   11:08

Device: Device
08.05.2013   11:01

Rockwalli: Maa Kutsuu
08.05.2013   10:42

Altar Of Plagues: Teethed Glory And Injury
08.05.2013   10:22

Anssi Kela: Anssi Kela
02.05.2013   23:16

Pate Mustajärvi: Patentoitu
02.05.2013   23:10

Sensuuri: Hulinaa (uudelleenjulkaisu, vinyyli)
02.05.2013   23:02

Sheens: Sheens
30.04.2013   15:12

Rock Masters Band: March of the pink fat elephants
30.04.2013   15:08

Nick Cave: Push The Sky Away
25.04.2013   22:21

Steen1 Orkestra: Rikollinen
25.04.2013   22:09

Gina: Hush
25.04.2013   22:02

Nicole Willis and The Soul Investigators: Tortured soul
23.04.2013   12:51

Slavetrade: Audio overload
23.04.2013   12:45

Viisikko: IIII (Vinyyli)
18.04.2013   22:18

Turbogeist: Ancient Secrets
18.04.2013   22:08

Call Of The Void: Dragged Down A Dead End Path
18.04.2013   22:00

Costello: Kun Mies Unelmoi
12.04.2013   11:42


Lisää arvosteluja...