Kotimaisen Greedy Pigin historian juuria voi etsiä jo 80-luvulta. Bändin jannut ovat siis kokeneempaa vuosikertaa, kuvien perusteella voisi jopa puhua äijistä!... Southern rock tai paremminkin juureva rock on homman nimi ja
Hannu Leidenin tuottamalla albumilla perusasiat löytyvät enemmän kuin selkärangasta. Paikoin homma kuulostaa rehevältä Dr. Feelgood-versioinnilta ja seuraavassa käänteessä kyytiin hyppäävät tutut partaherrat eli ZZ Top. Kun vokaakeista löytyy miehekästä puhkumista ja kitaroissa on riittävän kuivaa soundia, perustukset ovat jo harvinaisen tukevat.
Albumille ei ole lähdetty etsimään turboahdettua skebasoundia. Leidenin näpeistä kitaroihin on saatu mukavan ilmavaa ja auringon kuivaamaan ulosantia. Kuten 70-luvun levyjen suhteen, Greedy Pigin kohdalla reilu volyymin nosto antaa kuulokokemukselle heti lisää vastinetta. Boogieveivausta paremmasta tuutista tyrkyttää vaikkapa viisu nimeltään
Second hand blues.
Bad voodoo kulkee vastaavilla ratsastusmailla mutta mukavan bluesvirityksen vahvistamana.
Holler lisää hard rockin mausteita ja meno maistuu parhaimmillaan kuin Molly Hatchetilla aikoinaan. Pakollinen slovariruikutus
High wide and handsome antaa ainakin todisteen vokalistin kyvyistä hoitaa myös vaimoväen kostuttamisen.
Perfect day on myös vahvemmin hard rockilta haiskahtava tuotos.
Rock 'n' roll car ja
Boogiedriller ovat selkeämmin sitä ihteään eli syvän etelän soundia. Boogiedriller lienee allekirjoittaneen kohdalla albumin paras hetki.
Neighborhood lisää country- ja billyosastoa ja sähköä säästelevä siivu aiheuttaa nälkää toisenlaisen amerikan herkun suuntaan.
Vaikea Greedy Pigin ulosannista on huonoa sanaa lausua. Sävelkynä voisi olla terävämpi, mitenkään erityisen legendaarista jälkea ei ole havaittavissa. Tarjolla on tiukkaa perinneveivausta osaavien äijien toimesta - omaperäisyyden perään ei kannata huutaa, koska musiikkityyli asettaa selkeät reunaehdot. Ei mikään ihme, että Hannu Leiden on innostunut orkesterista. Greedy Pig on selkeästi Havana Blackin juurevampi serkkupoika.
J.A.Kaunisto