Kotiteollisuus on syössyt Karjalan laulumailta helvetin perkeleitään vuosikaudet. Menestyskäyrä sekä levyjen taso on ollut jatkuvasti yläviistoinen. Edellisellä Kuolleen kukan nimellä otettiin väkevä ote valtavirran niskavilloista, ja nyt lienee tullut lopullisen selätyksen aika. Jos näin tapahtuu, Kotiteollisuus tekee sen komearaamisen albumin voimin.

Helvetistä itään on bändin historian ehein, mutta myös kahtijakoisin pitkäsoitto. Toisella puolella soivat nimibiisin ja Minä olen lempeät sulosävelmät, jotka suorastaan tyrkyttävät itseään radiohiteiksi. Vaikka Tämän taivaan alla sisältää "jopa" puhdasta kitaraa, niin turha bändiä on liiasta pehmenemisestä tuomita, sillä mukana on myös aiempaakin jymäkämpää rompetta, kuten Veri valuu maahan ja Kuningas mammona, joissa yhtyeelle tyypillinen uhmakkuus on pääosassa.

Trio tuntuu nielleen rohkaisuryyppynsä, sillä uusia jujuja on rohjettu käyttää levyllä. Selkeitä muutoksia on tapahtunut etenkin rytmiryhmän soundeissa. Sinkkosen rummut soivat ilmavammin, Hongiston bassonsoitossa on dynaamisuutta. Kaksikon vehkeet ovat myös miksattu Karmilan ansiosta entistäkin jämerämmäksi. Osa sanoituksista ovat helpommin tajuttavia. Pateettisten vertauskuvien käytön lisäksi Hynynen tutkailee asiota myös ihkaelävän sohvaperunan näkövinkkelistä. Uutta ovat myös Nightwish-pamppu Tuomas Holopaisen urkuosuudet, jotka kasvattavat etenkin Tuonen joutsenen fallosmaisiin mittoihin. Edellämainittu Kuningas mammonan kanssa täyttänee varmasti metallipäisten varhaisfanien tarpeet. Tohmajärveltä eli Katri Helenan ja Seppo Rädyn synnyinsijoilta sinkoaa koplan tähän mennessä paras levy.

Lue Hynysen haastattelu...

...Ja tästä Kotiteollisuutta soittariksi kapulaan!

Jouni Hirn