Sanonta "vanha koira ei opi uutta" ei päde CMX:ään. Tai ainakin yhtye on tiivistänyt oivallisesti oppimiaan koiruuksia kymmenennelle pitkäsoitolleen. Aika harva yhtye pystyy nahanluontiin, kun takana on monen monta kokeilevaa albumia. Yleensähän bändit ammentavat uransa tässä vaiheessa sieltä tutuimmasta rekisteristä, mutta CMX ei sorru vääntämään pönötysrokkia.

Päin pläsiä iskee aluksi Pirunnyrkki, jossa Yrjänän pahapäinen laulu, Tuomas Peipon äkkiväärät kompit, Rasion ja Halmkronan riffipyörremyrsky muodostavat omituisen keitoksen, jonka rinnalla Dinosaurus Stereophonocucsen progeilu tuntuu vain orastavalta esileikiltä. Toisena tulee robottimainen balladi, Sielunvihollinen, johon singlenäkin julkaistu Melankolia sulautuu kuin teräsmassa Tornion tehtaan valssaamossa. Yrjänälle epätyypillistä riimittelyä sisältävä Melankolia ja hyytävän raastava Palvelemaan konetta ovat levyn tarttuvimmat kappaleet. Jälkimmäistä voi pitää jopa viime vuosien onnistuneimpana CMX-raitana. Väliin sijoitettu Fysiikka ei kestä kulminoituu ismoalankomaiseen toteamukseen ”kun Jumala tulee ei fysiikka kestä”.

Jos fysiikassa ilmenee heikkouksia pääjehun saapuessa, niin itse levystä niitä on vaikea kaivella. Muutaman pyöräytyksen perästä Aion on passeli 50-minuuttinen, jonka jokaista lenkkiä voi pitää perusteltuna. Biiseistä ainoastaan Ensimmäinen saattaja tuo mukanaan haukotuksen.

Jos CMX rymisteli Isohaarallaan viivasuoraa tietä, niin nyt kaahataan pitkin monitasoliittymää. Jännää nähdä minkä ulostuloväylän nelikko valitsee, sillä kaikki näyttää olevan Tornion veikkojen kohdalla mahdollista.

Jouni Hirn