Jos
Jimi Tenorin ja CMX:n ensimmäisiä levyjä julkaissut Bad Vugum -levy-yhtiö tuo markkinoille hiphoppia, on kaiuttimista tuleva jotain todella pelottavan kuuloista kakofoniaa.
Kaucas on lappeenrantalaisten
Hahon,
Tuomarin,
Hullu A:n ja
Dj Kontakton muodostama hiphop-ryhmä, jonka omalaatuinen musisointi herättää taatusti monenlaisia mielipiteitä ja fiiliksiä.
”Taasko jotkut punkkarit tekee jotain tekotaiteellista shaittia?” – on varmasti monen valtavirta-rapin ystävän mielipide tästä synkän psykedeelisestä riimittelystä. ”Ja eihän noiden oudot jutut edes rimmaa. Ja missä flow?!!”
Yli musiikkirajojen on kuitenkin aavistettu, että Saastaa suusta –levy vaatii hiukan syvällisempää porautumista tähän hulluuteen ja aggressioon. Ensimmäisellä kuuntelukerralla levy kieltämättä kuulostaa hankalalta, mutta kun aivoja turruttaa muutamalla lisäkuuntelukerralla, lähtevät rovion liekit leiskumaan oikein kunnolla. Lopulta tajunta lamaantuu ja aivot täyttyvät happohöyryistä. Mikäli ahdistavat pelkotilat lisääntyvät, kannattaa Kaucas-annostusta rajoittaa.
Kaucas ei yritäkään miellyttää kaikkia, mutta jos Ceebrolistics kolahti, voi Saastaa suusta olla levy juuri sinulle... ja mielesi toiselle puoliskolle.
Aapo Siippainen