"Karjalan metsistä kajahtaa"

Suomimetallin tähtikentälliseen ei kaivata toista Kotiteollisuutta tai Mokomaa. Niskalaukaus-kopio kivitetään ilman oikeudenkäyntiä. Tilaa on niukasti, mutta taistelutantereelta voi lohjeta hyvinkin pesäkolo Stam1nalle. Lemiläisten debyytistä ollaan kohistu paljon viime viikkoina ja bändistä on povattu suomalaisen raskaan rockin seuraavaa messiasta.

Bändin ensikattaus onkin mukavan omalaatuinen ja pirteä, sille on selvästikin ladattu kahdeksan vuoden aikana kertynyt patouma ja osaaminen. Maine "Suomen System Of A Downina" ei ole tuulesta temmattu, mutta loppupeleissä bändi survoo muusinsa lemiläisistä perunoita. Puseroon on tarttunut vaikutteita vauhtimetallista kikkeliheviin. Yllättävät rytmin vaihtelut tuovat mieleen YUP:n varhaistuotannon. Levy on huolella tuotettu ja järeistä soundeista voi vyöryttää kiitosta Imatran Rick Rubinin, Miitri Aaltosen pajan suuntaan.

Kappalerakenteet on parsittu kasaan mielikuvituksella. Kun useat metalliyhtyeet lataavat reisille viidessä minuutissa, riittää Stam1nalla paukkuja loppumetreille saakka. Yritystä on liikaakin ja välillä iskee päälle myös reilumman puoleinen vauhtisokeus. Mutta niinhän siinä helposti käy kun intoa piisaa kuin nuorella hirvimullilla.

Takakireydestä ja pienestä hermeettisyydestä huolimatta Stam1na on pukannut hienon debyytin, joka antaa odottaa paljon seuraavilta julkaisuilta. Mutta hei: lopetetaan se turhanpäiväinen hypetys.

Jouni Hirn