Australialainen Karnivool on saanut osakseen hehkutusta toisen kokopitkänsä Sound Awaken ansiosta. Bändiä on vertailtu Tooliin ja The Mars Voltaan - popimpi versio Toolista voisi tulla kyseeseen mutta The Mars Volta liikkuu vielä omissa utuisissa ulottuvuuksissaan. Paremmin bändiä kuvaa Porcupine Treen ja Rushin yhteenliittymä. Karnivoolia on kuitenkin turha valjastaa esimerkkien varaan, bändillä on oma soundinsa ja kokoonpanon selkeät melodiat yhdistävä vapaana vellova monitasoinen maalailu ei kaipaa rajoittavia karsinoita. Vaikka kyseessä on progressiivisesti etenevä musiikkiteos, levyltä ei kannata odottaa purkauksenomaisia salamasooloja ja instrumentaalimasturbaatiota.

Albumin alkuosa sujuu lyhyen kaavan mukaan selkeiden kuvioiden ympärille kietoutuvia teemoja mukaillen. Vaikka viisut eivät ole kerrasta poikki ja pinoon -tyylisiä helposti omaksuttavaa rokitusta, melodioissa on imua ja bändillä on ilmiömäinen taito kuulostaa yksinkertaiselta sortumatta kuitenkaan helppoihin ratkaisuihin. Albumin loppupuolella Karnivool vapauttaa itsensä neljän minuutin viisumitasta ja progressiivinen kerronta kasvaa uudelle tasolle.

Välittömästi huomio kiinnittyy rumpuosaston ja bassomiehen hämmentävään yhteistyöhön. Rytmiryhmä kutoo verkkoa, jonka päälle on helppo luoda mieltä kutittelevaa kerroksellista mattoa. Basso murisee kuin Them Crooked Vultures -kokoonpanon kiekolla John Paul Jonesin toimesta tai King Crimsonin livelevyillä Tony Levinin piiskaamana. Kuuntele vaikka albumin aloittava Simple Boy - rumpu/basso hallitsee suvereenisti maisemaa ja Marillion-tyylinen fiilis ottaa hypnoottiseen otteeseen. Goliath lisää iskusoittimeksi kitaran mutta basso/rumpu tekee edelleen selvää jälkeä ja Coldplay-kitarat tuovat viisuun outoa ristiriitaa - tuoksahtaa vanhemmalta Dream Theaterilta.

Levyn orgastinen vaihde alkaa kappaleen numero seitsemän kohdalla, Karnivool unohtaa biisimitan ja vapaana leijuva sähköinen tunnnelma testaa progressiivisen rockin parhaita juoksumaastoja. Bändi haastaa riittävästi mutta ei kuitenkaan katoa oman näppäryytensä sisäuniversumiin. Raskaampi riffittely säästetään vain hetkellisiksi välipaloiksi. Albumin päättävä Change on suorastaan hämmentävä taideteos, tasoja löytyy kuin pilvenpiirtäjästä ja nerouden leimahduksista huolimatta homma ei kaadu mammuttitautiin tai rikkaruohojen ylivaltaan.

Karnivool on miellyttävän rento ja välitön, bändi ei yritä ylimaallisen virtuositeetin avulla lyödä kuulijaa lattiaan. Bändi suorastaan tuhlailee toimivia biisiaihioita. Karnivoolin tyylitaju on myös pettämätön, bändi ei eksy sivuraiteille tai turhanpäiväiseen tajunnanvirran kopioimiseen. Ehkäpä joukkoon olisi voinut säätää muutamia silmille roiskivia skeba/synäsooloja - ihan vain malliksi. Karnivool pitää yllä uskoa albumikokonaisuuksien elinvoimaisuudesta vielä tulevinakin vuosikymmeninä - Sound Awake ei aukea parin raidan verkkokauppalatauksella. Harva bändi täyttää ja käyttää 70 minuuttia niin kokonaisvaltaisesti kuin Karnivool.

J.A.Kaunisto

Vertaa tämän tuotteen hintoja Vertaa.fi:ssä!