Sweatmasterin neljäs kokopitkä raottaa autotallin ovea raskaammille ja tummemmille vaikutteille. Tosin muutoksen huomaa vain vivahteissa. Queens Of The Stone Age -fiilarit vahvistuvat ja onpa mukaan ujutettu lieviä Danzig-huuruja. Rummut ovat saaneet lisäpotkua ja lisäväriä, varsinkin peltien heiluttelu tuntuu kotisohvilla asti. Kitaraan on etsitty lisää puhevalmiutta ja skebasoundeista löytyy hauskoja yksityiskohtia. Energia on edelleen tallella, vaikka joissakin siivuissa raskaampi ote uhkaa jähmettää bändin tavaramerkiksi muodostunutta estotonta groovea. Onneksi Sweatmaster ei sorru stoner-jumitukseen, vaikkakin Queens Of The Stone Age soi vahvempana kuin koskaan.
Josh Homme ja kumppanit saavat vilkuilla taakseen, meinaan jos Sweatmaster innostuu tosissaan aurinkokuivatusta aavikkorockista, jälki lienee suhteellisen kohtalokasta.
Bändin edellinen albumi Animal on muotovalio. Tuore rieska rouhii raskaammalla kädellä ja muutamassa biisissä kurkistetaan harmaan värisävyissä tummempaa laitaa. Kiekon alusta löytyy heti pari a-luokan autotallirämistelyä.
Whose Side Are You On pakottaa eläimelliseen laukkaan suorastaan käskevällä otteella.
Some People Got Soul potkii Josh Hommen porukkaa persiille,
Danko Jones maksaisi dollareita moisesta katujyrästä.
Nature Son vähentää kaasua mutta
Glenn Danzig lainaa viisuun painostavaa särökitaraa.
One Hand Stand on perinteisempi kaasu pohjaan ja baanalle -tyylinen Sweatmaster-pala.
Dirty Man hurmaa kertsin kohdalla ujeltavalla syntikalla.
Add One More Foe lainaa post-punkin jäämistöstä surupukua ja synkistelyvaihdetta.
Run Run, suoraviivaista ilakointia mutta ah niin tehokasta.
Little Serpentine - terveisiä
Roky Ericksonille.
Been Robbed alkaa kuin eräs Deep Purplen kuuluisa siivu, tukevasti tutiseva biisi kantaa turhankin tukevaa ulkokuorta.
Can't Tell Trees From Sky vaikuttaa aluksi kuin Disco Ensemblen tuoreelta sinkulta, kertosäkeen kohdalla Sweatmaster hoitaa pisteet kotiin viisu saa taakseen käskevän isännän.
Sweatmaster tekee sen jälleen, nimittäin häikäisevän tehokkaan perusasioita vaalivan garagehyökkäyksen. Bändin näkemys ja tyylitaju on niin korkealla tasolla, ettei laadusta tarvitse olla huolissaan - hyvään pyritään mutta lopputulos on väkisinkin erinomaista. Swetmasterissa on jortikkaa ja stondista. Pitää vain toivoa, ettei bändi saa koskaan stadionherätystä ja ala veivaamaan perusturvallista ja pöhöttynyttä suuren soundin radiorokkia.
J.A.Kaunisto
