Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Musa > Uutiset



Emma-gaala kasvaa juhlavuoen kunniaksi jättitapahtumaksi
10.11.2011   12:01

Lauri Ylönen.
Emma-gaala järjestetään ensi vuonna 25. kerran ja merkkivuoden kunniaksi tilaisuutta juhlitaan näyttävästi 26.2.2011 Espoon Barona Areenalla. Illan aikana nautitaan musiikkiesityksistä ja palkitaan eri ehdokassarjojen menestyneimmät taitelijat ja alan ammattilaiset.

Liput gaalaan tulevat myyntiin tiistaina 16. marraskuuta klo 9.00.

Emma-gaala 2011 -konsertissa esiintyvät muun muassa Jenni Vartiainen ja Lauri Ylönen. Jenni Vartiainen on palkittu aiemmin kahdella Emma-patsaalla (Vuoden debyyttialbumi ja Vuoden biisi 2007), ja Emman historian aikana Ylösen edustama The Rasmus on voittanut huikeat yhdeksän Emmaa. 25. Emma-gaalakonsertissa kuullaan Lauri Ylösen maailman ensiesitys maaliskuussa julkaistavalta sooloalbumilta.

Juhlavuoden kunniaksi ensimmäistä kertaa jaettavalla Vuoden live -Emmalla palkittu artisti tai yhtye soittaa gaalan lopussa noin 45 minuutin mittaisen keikan.



Musa
Saara Aalto esiintyy sadoille miljoonille katsojille
20.06.2013   08:32

Legendaarinen musiikkitoimittaja kuoli
20.06.2013   08:06

Suomalaiset musiikkitoimittajat valitsivat maailman parhaan levyn
19.06.2013   09:00

Jättiurakka ohi - 25 000 suomalaista kappaletta julkaistiin digitaalisena
19.06.2013   08:53

Europe-yhtye ripitti ruotsalaismediaa: Me ehdimme ensin
19.06.2013   07:50

Soultähti haastettiin oikeuteen keikkaperuutuksen takia
19.06.2013   07:34

Suomirap-hitti pistettiin uusiksi maanviljelöiden toimesta - katso video!
19.06.2013   07:25

Uriah Heep klubikeikalle Suomeen
18.06.2013   11:03

Rage Against The Machinen rumpalille avioero
18.06.2013   07:55

Nuori nainen kuoli Stone Roses -yhtyeen keikalla
18.06.2013   07:44

Festariraportti: Provinssirockin sunnuntai
17.06.2013   16:48

Brittifestivaali iloitsee menestyksestä - myy tarjouslippuja
17.06.2013   08:44

Skandaali tekee comebackin Summer Upissa
17.06.2013   08:28

Provinssin sunnuntai nauroi, lauloi ja irvisteli
17.06.2013   00:40

Provinssirockin lauantairaportti - mm. Bodom, The Sounds ja Stone
16.06.2013   21:32


Lisää uutisia...