Jääkiekkojoukkue JYPin otteluissa sekä jyväskyläläisissä yökerhoissa on soinut syksyn aikana tiuhaan Jypinkylä 2 -niminen kappale. Kappaleen esittää paikallinen kokoonpano FP.
JYPin otteluissa ei enää kyseistä kappaletta kuulla, sillä ilmi on tullut tekijänoikeuksiin liittyvä ongelma. Keskisuomalainen kertoo verkkosivuillaan, että kappaleen taustalla on Warnerin edustaman Wiz Khalifan Black & Yellow -kappale. Levy-yhtiöön ei ole kuitenkaan oltu yhteydessä ja pyydetty lupaa kappaleen esittämiseen.
FP:n Markus Vehviläisen mukaan Jypinkylä 2 tehtiin omaksi huviksi eikä rahastusmielessä. Hän toteaa, että "homma karkasi lapasesta".
JYPin organisaatio ilmoittaa laittaneensa kappaleen soittokieltoon otteluissa.