Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Musa > Uutiset



Nopsajalka ja Juno perustivat uuden kokoonpanon
20.12.2011   14:50

Vuoden 2012 mielenkiintoisin kokoonpano koostuu reggae-artisti Nopsajalasta (Antti Hakala), rap-artisti Junosta (Jon Korhonen) ja tuottaja Jonas W. Karlssonista.

Yhtye kantaa nimeä Elokuu ja ensimmäinen singlelohkaisu Soutaa huopaa jaetaan radioille ja julkaistaan digitaalisesti 20.1.2012.

Nopsajalka on julkaissut kolme sooloalbumia, tehnyt yhteistyötä useiden kotimaisten artistien kanssa ja ollut järjestämässä suosittua Kuningassoundi -tapahtumaa Helsingin Suvilahdessa. Emma-gaalassa ehdolla oleva Juno on julkaissut neljä rap-albumia ja vieraillut lukuisissa eri kappaleissa keräten miljoonia Youtube-katselukertoja. Jonas W. Karlsson on Siuntiosta kotoisin oleva tuottaja/dj ja Soundfactory -studion omistaja.

- Kun Jonas keväällä 2011 soitti mulle uutta tuottamaansa musiikkia olin äimänkäkenä, sillä olin mielessäni miettinyt hieman vastaavaa. Ensiksi en jotenkin ajatellut kirjoittavani näitä kappaleita itseni laulettavaksi, mutta kun Junon kanssa fiilistelimme Jonaksen tekemiä taustoja keikkareissuillamme niin lopulta biisit syntyivät musiikin ympärille kuin luonnostaan. Aluksi ajattelimme tekevämme jonkinlaista swing-jazzin ja hiphopin yhdistelmää. Vuonna 2011 Helsingissä siitä syntyi "cityhumppa", kertoo Nopsajalka.

Musa
Saara Aalto esiintyy sadoille miljoonille katsojille
20.06.2013   08:32

Legendaarinen musiikkitoimittaja kuoli
20.06.2013   08:06

Suomalaiset musiikkitoimittajat valitsivat maailman parhaan levyn
19.06.2013   09:00

Jättiurakka ohi - 25 000 suomalaista kappaletta julkaistiin digitaalisena
19.06.2013   08:53

Europe-yhtye ripitti ruotsalaismediaa: Me ehdimme ensin
19.06.2013   07:50

Soultähti haastettiin oikeuteen keikkaperuutuksen takia
19.06.2013   07:34

Suomirap-hitti pistettiin uusiksi maanviljelöiden toimesta - katso video!
19.06.2013   07:25

Uriah Heep klubikeikalle Suomeen
18.06.2013   11:03

Rage Against The Machinen rumpalille avioero
18.06.2013   07:55

Nuori nainen kuoli Stone Roses -yhtyeen keikalla
18.06.2013   07:44

Festariraportti: Provinssirockin sunnuntai
17.06.2013   16:48

Brittifestivaali iloitsee menestyksestä - myy tarjouslippuja
17.06.2013   08:44

Skandaali tekee comebackin Summer Upissa
17.06.2013   08:28

Provinssin sunnuntai nauroi, lauloi ja irvisteli
17.06.2013   00:40

Provinssirockin lauantairaportti - mm. Bodom, The Sounds ja Stone
16.06.2013   21:32


Lisää uutisia...