Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Musa > Uutiset



Summer Up -festivaali teki yleisöennätyksen ennakkoon
04.07.2012   11:38

Tulevana perjantaina ja lauantaina Lahden Mukkulan rannalla 10. kertaa juhlittava urbaanin musiikin festivaali Summer Up on ylittänyt edellisvuonna tehdyn yleisöennätyksen ennakkoon.

Viime kesänä tapahtuma keräsi kahden päivän aikana paikalle yhteensä 21 000 festivaalivierasta. Kyseinen määrä rikottiin ennakkolipunmyynnillä tapahtumaa edeltävän tiistain aikana.

Tämän vuoden yleisötavoitteena on kerätä kahden festaripäivän aikana yhteensä 30 000 kävijää, joka on myös alueen kokonaiskapasiteetti. Järjestäjät uskovat tavoitteeseen pääsemisen olevan nyt hyvin mahdollista. Paikalle haluavia suositellaan ostamaan liput valmiiksi, sillä viime vuonna ennakkoon loppuunmyyty Summer Up on taas todennäköistä. Mikäli lippuja jää, myydään niitä portilla.

Sääennusteiden mukaan Summer Up:in 10-vuotisjuhliin suuntaaville on tarjolla lisäksi helteiset kesäkelit.

Musa
Europe-yhtye ripitti ruotsalaismediaa: Me ehdimme ensin
19.06.2013   07:50

Soultähti haastettiin oikeuteen keikkaperuutuksen takia
19.06.2013   07:34

Suomirap-hitti pistettiin uusiksi maanviljelöiden toimesta - katso video!
19.06.2013   07:25

Uriah Heep klubikeikalle Suomeen
18.06.2013   11:03

Rage Against The Machinen rumpalille avioero
18.06.2013   07:55

Nuori nainen kuoli Stone Roses -yhtyeen keikalla
18.06.2013   07:44

Festariraportti: Provinssirockin sunnuntai
17.06.2013   16:48

Brittifestivaali iloitsee menestyksestä - myy tarjouslippuja
17.06.2013   08:44

Skandaali tekee comebackin Summer Upissa
17.06.2013   08:28

Provinssin sunnuntai nauroi, lauloi ja irvisteli
17.06.2013   00:40

Provinssirockin lauantairaportti - mm. Bodom, The Sounds ja Stone
16.06.2013   21:32

Provinssin lauantaissa räppiä, rytinää ja muuten vain mukavaa
16.06.2013   11:46

Children Of Bodom Provinssin lauteilla, katso kuvat
15.06.2013   19:56

Provinssirock käynnistyi upeissa tunnelmissa - lue raportti perjantailta
15.06.2013   19:37

Provinssin lauantain iltapäivässä reilusti räpätystä, katso kuvia
15.06.2013   17:02


Lisää uutisia...