Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Musa > Uutiset



Ruisrockin perjantaissa Suomi-Ruotsi -maaottelua ja Pulp, katso kuvat
07.07.2012   09:29

Ruisrock-perjantai keräsi Ruissalon festivaalialueelle 16 000 juhlijaa. Väki viihtyi lempeässä säässä monipuolisen musiikkitarjonnan parissa.



Perjantain odotetuin esiintyjä ainakin yleisömäärän perusteella oli 2000-luvun alussa tauolle vetäytynyt ja viime vuonna comeback-kiertueensa aloittanut brittipop-suuruus Pulp. Niittylavan edusta huokui nostalgiaa, kun yhtye päästeli ilmoille hittejään, kuten Disco 2000, Common People ja Do You Remember The First Time?. Hyväntuulinen ja juttutuulella ollut Jarvis Cocker muistelikin ensimmäistä kertaansa Ruisrockissa vuonna 1996 sekä esitteli myös suomenkielen taitojaan.


Pulp

Muistoja heräteltiin myös Telttalavalla, kun ruotsalainen hardcorepunkin kulttinimi Refused todisti olevansa kovassa iskussa yhä 14 vuoden tauon jälkeen. Perjantain villeimmät tanssit järjesti Ruisrockin ikisuosikki, irkkupunk-yhtye Flogging Molly ja Niittylavan eteen suuren väkijoukon keräsi myös Disco Ensemble kesän ainoalla Suomen-festarikeikallaan. Yhden harvoista kesän keikoistaan heitti myös tauolta palannut The Rasmus.


Disco Ensemble

The Rasmus

Ruotsin naapurit tarjosivat sekä heleyttä että raskautta, kun poppari Veronica Maggio ja metaliyhtye Mustasch soittivat peräjälkeen Rantalavalla. Festaripäivän moninaisuutta korostivat myös yhdysvaltalaiset bluesrockyhtye Rival Sons sekä psykedeliapopparit Yeasayer.


Veronica Maggio

Mustasch

Rival Sons

Kotimaiset lauluntekijät olivat edustettuina eri sukupolvista, kun lavoilla nähtiin Olavi Uusivirta, Herra Ylppö & Ihmiset sekä Kauko Röyhkä, joka tarjosi nostalgisia hetkiä Narttu-yhtyeensä kanssa. Kaikkiaan päivän aikana nähtiin 18 artistia.


Kauko Röyhkä

Myös kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki oli saapunut Ruisrockiin kuuntelemaan suosikkiyhtyettään Pulpia ja tapasi festivaalilla yhtyeen keulakuvan Jarvis Cockerin.

Lauantaina festivaalin portit avataan yhdeltä. Michael Monroe heittää 50-vuotisjuhlakeikkansa Rantalavalla, Nightwish sekä ruotsalainen The Cardigans kuuluvat päivän odotettujen keikkojen listalle. Cardigans soittaa paluukeikallaan kokonaisuudessaan yhtyeen Gran Turismo-menestysalbumin.
(Foto J.A.Kaunisto/Mesta.net)

Musa
Uriah Heep klubikeikalle Suomeen
18.06.2013   11:03

Rage Against The Machinen rumpalille avioero
18.06.2013   07:55

Nuori nainen kuoli Stone Roses -yhtyeen keikalla
18.06.2013   07:44

Festariraportti: Provinssirockin sunnuntai
17.06.2013   16:48

Brittifestivaali iloitsee menestyksestä - myy tarjouslippuja
17.06.2013   08:44

Skandaali tekee comebackin Summer Upissa
17.06.2013   08:28

Provinssin sunnuntai nauroi, lauloi ja irvisteli
17.06.2013   00:40

Provinssirockin lauantairaportti - mm. Bodom, The Sounds ja Stone
16.06.2013   21:32

Provinssin lauantaissa räppiä, rytinää ja muuten vain mukavaa
16.06.2013   11:46

Children Of Bodom Provinssin lauteilla, katso kuvat
15.06.2013   19:56

Provinssirock käynnistyi upeissa tunnelmissa - lue raportti perjantailta
15.06.2013   19:37

Provinssin lauantain iltapäivässä reilusti räpätystä, katso kuvia
15.06.2013   17:02

Pixies-yhtye menetti basistinsa
15.06.2013   10:41

Provinssiperjantai keräsi 14 000 kävijää - Blur-tähti kehui PMMP:tä
15.06.2013   10:10

Sleepy Sleepers esiintyy lauantaina Panssarisoittokunnan kanssa
14.06.2013   10:11


Lisää uutisia...