Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Musa > Uutiset



Ilosaarirockiin saa lippuja vielä portilta - kerrankin
13.07.2012   15:09

Kuva: Pessi
Joensuulainen rockfestivaali Ilosaarirock käynnistyy tänään perjantaina suomalaiseen rockiin keskittyvällä Sulo-klubilla, sekä punkkareiden omalla Töminä-vaihtoehtotapahtumalla.

Ilosaarirockia vietetään Joensuun Laulurinteellä perjantaista sunnuntaihin. Kaikkiaan festivaalilla ja sen klubeilla esiintyy noin 70 kokoonpanoa. Viikonlopun odotetuimpiin keikkoihin kuuluvat brittiyhtye The xx:n show lauantaina, pohjoismaisten rokkareiden The Hivesin ja D-A-D:n esiintymiset sekä sairaalasta päässeen Alexi Laihon johtaman Children of Bodomin keikka sunnuntaina.

Ilosaarirock laajensi tänä vuonna festivaalialuetta yli 10 000 neliömetrillä. Laajennuksen ansioista lipunmyyntimäärää oli mahdollista korottaa tutusta 21 000 ennakkolipusta. Myös päiväliput tekivät paluun Ilosaarirockiin. Vuosia ennakosta loppuunmyyty festivaali saakin järjestää porttimyynnin ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella. Toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen on asiasta mielissään.

- Mahtavaa, että voidaan myydä lippuja myös portilta! Päivälippuja on toivottu meiltä vuosikausia. Saa nähdä miten niitä riittää, varsinkin lauantain osalta ennakkomyynti on ollut erittäin vilkasta. Uuden alueen myötä meillä on myynnissä useita tuhansia lippuja aiempia vuosia enemmän. Tässä jännitetäänkin, että tehdäänkö lauantaina Ilosaarirockin uusi kävijäennätys. Se on hyvin lähellä, Pyykkönen intoilee.

Ilosaarirockin lauantain tai sunnuntain päivälippu portilta 55 euroa, kahden päivän lippu 85 euroa.



Musa
Hausmylly-yhtyeen laulaja Mika Kauppinen on kuollut
19.05.2013   12:06

Rockbasistin ura päättyi karusti
18.05.2013   10:46

Nine Inch Nails vahvistui tutulla nimellä
18.05.2013   10:28

Faithless nähdään Suomen kesässä
17.05.2013   12:58

Jonna Tervomaa on palannut - katso uusi video
17.05.2013   09:37

Naiskuoro tulkitsee Sonata Arcticaa
17.05.2013   08:17

Jonne Aaronille kultalevy
16.05.2013   12:58

Scorpions Suomeen - kolme konserttia syksyllä
16.05.2013   10:21

Suomalaisfanit tapasivat sattumalta syöpään kuolevan rocktähden
16.05.2013   09:57

Kotimainen metalliyhtye lyö hanskat naulaan
16.05.2013   09:47

System of a Down -vokalisti tuo soolokiertueensa Suomeen
15.05.2013   13:06

Stratovarius vahvistaaTuskaa
15.05.2013   12:57

Rocktähti pidätettiin perheväkivallan seurauksena
15.05.2013   08:54

Laulajatähti mokasi oman hittinsä karaokessa
14.05.2013   09:14

Humalaiset kaatoivat rock-legendan patsaan - näin kävi
14.05.2013   08:37


Lisää uutisia...