 |
|
 |
Ruotsalainen metalliyhtye lopettaa - jäähyväiskiertue käy Helsingissä

16.07.2012 16:38
Viime viikonloppuna Ilosaarirockissa esiintynyt Nasum soittaa jäähyväiskiertueellaan toisenkin keikan Suomessa. Ruotsalainen grindcore-yhtye nousee Nosturin lavalle torstaina 20. syyskuuta.
Nasumin viimeisen Suomen keikan liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 18.7.2012.
Nasum viettäisi tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan, ellei kohtalo olisi puuttunut peliin tapaninpäivänä 2004. Yhtyeen vokalisti Mieszko Talarczyk katosi Aasiaan iskeneen tsunamin yhteydessä, ja tragedian seurauksena Nasum lopetti toimintansa.
Viime talvena ruotsalaisbändi ilmoitti soittavansa jäähyväisinään Farewell 2012 -kiertueen, ja korvaavaksi vokalistiksi kiinnitettiin bändin vanha ystävä, Rotten Soundista tuttu Keijo Niinimaa.
Lähiviikkoina yhtye esiintyy Wackenin kaltaisilla suurilla eurooppalaisilla festivaaleilla ja elokuun puolivälissä Nasum suuntaa Thaimaahan, Australiaan ja Japaniin. Farewell 2012 -kiertueen loppuosaan kuuluva Nosturin keikka on viimeinen mahdollisuus todistaa Nasum livenä Suomessa.
Aiemmin uutisissa
2011-11-10 12:01:27
2011-11-10 12:01:27
|
Lisää uutisia...
|
|
 |
 |