Rauha, rakkaus ja Mikkeli. Festarikesä on viimeisillään ja mikäs sen arvokkaampaa, kuin päättää rankka festivaalirupeama kotikylän Woodstockiin, Jurassic Rockiin. Legendaarisella Visulahden aukiolla tamppasi tänäkin vuonna yli viisitoista tuhatta hippiä, seassa tietenkin Mestan oma, vähintääkin yhtä legendaarinen taistelupari Cochran-Strawberryhill. Dinosauruksille pitivät seuraa myös perinteikkään laaja artistikirjo, johon kuului mm. hip hop guru Tinie Tempah, MESHUGGAH, virolainen pop-lupaus Iris sekä veljesten-Hyyrynen erikoisprojekti Wöyh! Kaksi päivää rajua myllytystä, Cochran kertaa highlightsit.

PERJANTAI:

Seison ikkunan edessä kahvikuppi kädessä, tuijottaen nollat taulussa harmaata taivasta. Joko se syksy tuli? Vitutus-limitterit paukkuu jo heti aamusta, juuri kun pitäisi lähteä lusimaan kesän viimeisiä kinkereitä Visulahteen. Luvattu mikä luvattu, pakko pitää kiinni.

Epätoivon täyteinen aamu saa vielä yhden paskamaisen ja odotetun käänteen, kun valokuvaaja ei pääse päivätöitä ajoissa karkuun. Kiire ja ahdistus kasvaa, joten on ladattava kovat piippuun. Toisin sanoen kaivettava Tasavalta esiin. Ulkona on kylmä kuin pohjoisnavalla, joten lämmittävää on otettava huolella päälle, enkä puhu nyt mistään pitkistä jalmareista ja villasukista.

Lämmin virtaus kulkee päästä varpaisiin, kun ensimmäinen Jurassic Rock -opaste ilmestyy näkökenttään. The booze is finally talking! Pian näköpiiriin ilmestyvät myös flegamaattisesti huojuvat junnarit kalja-keisseineen sekä itsensä helvetin tärkeiksi tuntevat järjestyksenvalvojat, joiden kanssa asioiminen tuntuu aina yhtä miellyttävältä, kuten tälläkin kertaa.



Ensisilmäyksellä mikään ei ole muuttunut viime vuodesta. Kaatokännissä sekoilevat teinit, samassa kohdassa tapittavat benji -ja leirintäalue luovat tutun ja turvallisen tunteen sekä kohentavat, syystä tai toisesta, omaa mielialaa. Kyllä näistä vielä kelvolliset festit muodostuu. Suurimmat muutokset tämän vuoden editiossa olivat tehty festivaali-alueen puolelle, jossa ainoat kaksi lavaa oli aseteltu vierekkäin, pussauskoppi investoitu rytmikopin kylkeen sekä muutama jonnin joutava rättikoju pystytetty viemään viimeisetkin lantit. Pahin källi oli anniskelun siirtäminen, joka oli selvästi suunniteltu hämmentämään Jurassic-veteraanien rutinoitunutta suunnistustapaa, eikä parantamaan alkoholistien näköyhteyttä lavoille.



Grannies Smoking Pipes

Perjantain aloitus-slotin bändikisasta voittanut Grannies Smoking Pipes korkkasi festit virallisesti käyntiin samalla kellon lyömällä kun saimme survottua portista sisään. Mikkeliläislähtöinen suomirap-duo osasi pitää lavalla aidosti lystiä, vaikka paineet kotikentällä oli varmasti suuret. Huumoripitoisuus kuului myös teksteissä, joissa irvailtiin mm. julkisuuteen haluavien sekä muiden turhuuksien kustannuksella, tiukkaa kantaaottavuutta unohtamatta. Vaikka välillä flow oli hieman hukassa ja toisen MC:n mikki miksattu liian alas, pelasti hyvä yleis-boogie ja osaava taustabändi saksofonisteineen vajoamasta suohon. Keikan jälkeisissä bäkkäri-tohinoissa törmäsin hilpeään kakkos-MC Juho Nuutiseen, joka kertoi vastikään ensimmäisen omakustannekiekon julkaisseen GSP:n nimen historiasta.

- Nimi juontaa juurensa vanhasta, palkitusta valokuvasta, jossa lapinmuori sytyttää piippua. Kyseinen valokuva oli kämpän seinällä tauluna, josta (toinen MC) Pekka sai idean bändin nimeen.

Miten hommat on lähteneet muuten rullaamaan ekan levytyksen jälkeen?

- Voisi sanoa, että reilusti yli odotusten! Vahvistuttiin keväällä triosta kvintetiksi ja levyn kipaleet rullaa livenä entistä paremmin! Levytkin ovat tehneet hyvin kauppansa grilli- ja taksijonoissa.

- Seuraava keikka on parin viikon päästä Seinäjoen Rytmikorjaamolla, jossa seitsemän ihmistä (mukaan lukien saksofonistimme) täyttää kollektiivisesti 210 vuotta. Jyväskylään ollaan alustavasti sovittu pari keikkaa ja tarkoitus olisi kysellä valikoidusti keikkoja ympäri Suomea. Mikkeliin palataan toivottavasti myös jo syksyn aikana soittamaan. Uusia biisejä tehdään lisää ja bändin kanssa laitetaan niitä purkkiin mahdollisimman pian!


Profane Omen


En ole ikinä voinut sietää Pariisin Kevättä ja Arto Tuunelan pikkutyttömäisen ruikuttavaa laulamistapaa, eikä sääntöön tullut poikkeusta tälläkään kertaa. Leikin mielummin kuollutta bajamajassa, odotellen Profane Omenia ajamaan kiusan henget pois. Aina yhtä graniitin kova Profane on täydellinen vastakohta Pariisin Kevään pelleilylle: tylyä läksytystä, jossa ei tilaa hempeilylle juuri annettu, lukuunottamatta Mikko Herrasen kanssa vedettyä Acediaa. Säälimättömästi rullanneet Disconnected, Predator sekä Base saivat pittiläiset laukkaamaan ympyrää ja muiden nyrkit nousemaan kohti taivasta. Kiistatta Suomen kovimpia live-bändejä metalliosastolla, oli pyrot tulittamassa tai ei.



Yelawolf

Profanen roudatessa kamojaan pois YleX -stagelta, aloitti päälavalla Jurassic-historian yksi heikoimmista kiinnityksistä Herra Ylpön ohella, Yelawolf. Karuissa puitteissa esiintynyt, Eminemin manttelinperijäksi tituulerattu kukkakeppi soitti suutaan kyllä hirveää vauhtia, mutta mitään järkevää ei ulos tullut. Millä tahansa mittarilla yhdentekevää tusina-jenkki-tuubaa, jossa Yealwolfin mikkihiirimäinen ääntely oli ongelmista pienimpiä. Eikö edellis vuoden Wiz Khalifa -virheestä otettu opikseen?


Mikko Herrasen koukuttavien alternative metalli/rock rallien, Eläkeläisten huikean letkajenkan ja Jätkäjätkien jälkeen oli vuoro matemaattisen rytmikkäälle mätölle. Meshuggahin djent-rytinä loi tarkoin synkattujen valojen kanssa paikoin jopa erittäinkin piinaavan tunnelman suven tummenemaan iltaan. Jens Kidmanin monotoninen karjunta sekä rumpali Tomas Haaken äkkiväärät rytmin vaihdokset yhdistettynä lyijyn raskaisiin kitarariffeihin oli päivän toimivin yhdistelmä sekä kappaleet kuten Bleed ja Rational Gaze kaikessa kylmyydessään veret seisauttavaa kuultavaa. Ruotsalaisten veto pääsi tunkeutumaan sen verran syvälle ihon alle, että seuraavan yön painajaismaratonin soundtrackina toimi "Koloss" -levytys loputtomalla toistolla. Repikää siitä huumoria!

LAUANTAI:

Ilman omaa, kullan kallista sänkyä ei olisi ollut mitään asiaa toisen päivän tsempaloihin. Perjantain leikki oli tylysti jätettävä kesken jo Meshuggahin infernaalisen shown jälkeen, roudan iskiessä luihin ja ytimiin. Väsyn painaessa silmiä ja jalkoja lauantaina, oli vain otettava itseään niskasta kiinni, raahauduttava suihkuun ja otettava muutama terävä ennen kaverin tarjoamaa kyytiä Visulahteen.


Tinie Tempah

Paperilla ei lauantain ohjelmisto näyttänyt kovinkaan hääppöiseltä, mutta kuinkas taas kävikään. En tiedä oliko vika tuhdissa aamutupakassa vai missä, mutta brittiläinen Tinie Tempah ja perässä hiihtänyt Iiris olivat aivan mahtavaa paskaa! Aikaisempaan ajankohtaan siirretty Tempah tarjoili maailman luokan meininkiä niin isolla kauhalla, että tällä mikkeliläis juntilla meinasi mennä vellit housuun ja tassut lukkoon. Kaveri tiesi tasan tarkaan miten lavalla käyttäydytään, miten yleisö pidetään taukoamatta otteessa ja miten hittibiisejä tehtaillaan. Tubessa kymmeniä miljoonia katselukertoja keränneet Pass Out, Till Im Gone sekä Writen In The Stars eivät levy-versioiden vierailijoita kaivanneet, vaan stydit bassot ja Tinien älytön syke pitivät huolen, että yleisössä oli tunnelma kattossa koko tunnin ajan.



Iiris

Vain murto-osaa kiinnosti siirtyä muutama metri oikealle Tienien setin jälkeen tsekkailemaan Iiriksen totaalista heittäytymistä elektro-popin vietäväksi. Vaikea sanoa mihin 19-vuotiasta ja huomattavasti ikäistään nuoremmalta kuulostavaa Iiristä voisi kaikessa valovoimaisuudessaan verrata, mutta siitä olen varma, että hänestä tullaan jatkossa kohisemaan ja paljon. Persoonallisen neitokaisen simppeleissä ja laajan tarttumapinnan omaavissa pop-rallatuksissa on tiettyä rehellisyyttä ja tunteikkuutta, mitä nykyajan muovimaailmassa kaivataan todella kipeästi. Tätä pitää saada kaamos masennuksen iskiessä, vaikka tosimiehisyyden päälle ottaakin.


Osama Bin Laden

Jukka Pojan radiosoitossa loppuunraiskatut honotukset eivät oikein sytyttäneet ja näin ollen avautui oiva tilaisuus lähteä käyttämään naapuri Xon-puiston virkistäytymispalveluita, kuten ajamaan cartingia kuolleista nousseen Osama Bin Ladenin kanssa. Extreme-juustoille suunnatussa puistossa on mahdollista harrastaa värikuulasotaa, tulla laukaistuksi katapultista tai vaikkapa polkea läpinäkyvän pallon sisällä vetten päällä. Seurueemme heikko yleiskunto pakotti hieman lällyimpiin vehkeisiin, joten valitsimme suosiolla mikro-autot pitkän empimisen jälkeen. Takkiinhan siinä tuli, Osaman vieden suvereenisti voiton.


Arskakin päätti tehdä viikonlopun ensiesiintymisensä, ruotsalaisen Sparzanzan kivutessa sankan savupilven takaa lavalle. Sparzanzan pääosin mauton ja hajuton mainstream hard rock on tehnyt hyvin kauppansa Radio Roska -väestöön ja niin myös Jurassic-kävijöihinkin. Peruskaavalla nikkaroidut kipaleet sing-a-long kertseineen ovat hopeakiekolta nautittuna nopeasti kuultu, mutta livenä nekin polskii ihan mainiosti. My World Of Sinin ja Black Heartin tapaisiin biiseihin ei tarvitse edes keskittyä, kun huomaa niiden jo soivan päässä. Raaaaaivostuttavaa!


WÖYH!

"Hieho on kultaa, hieho on hopeaa, hieho on pronssia...", voi hyvä luoja sentään! Valokuvaaminen ei ole ollut ikinä niin haastavaa, kuin WÖYH:in Hieho-aloituksen aikana naurua pidätellessäni. Hyyrynen-vellosten duo veti massiiviselle yleisölle vain kaksi humoristista kappaletta (Hieho ja Lokki), muun production ollen asiaan kuuluvan överiä. Lavalla ja sen vieressä nähtiin musiikkivideoista tutut kreikkalais-henkiset tanssijat, villiintynyt ihmis-nauta, Mini-Cooper sekä Lokin aikana laulaneet höyhentykit. Koko viikonlopun ylivoimaisesti viihdyttävin 20-minuuttia, helposti!

Nyt on sitten kolmas Jura kahlattu läpi ja hattutemppu näin ollen suoritettu! Arvon lukijat, tässä vielä Jurassic Rock 2012 plussat ja miinukset:

+ Hyvä meininki, ei mellakoita.
+ Yllättäjät Tinie Tempah, Iiris ja WÖYH!

- Kylmä sää.
- Lavat vierekkäin ratkaisu ei vain toimi, syytä en osaa sanoa.
- Herra Ylppö ja muut liian kliseiset suomalaiset.
- PMMP ja Stam1na headlinereina, come on!


Ensi vuonna taas pussauskoppiin...toivottavasti!


Teksti: Johnnie Cochran Jr.
Kuvat: Mr. Strawberryhill