Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Musa > Uutiset



Nousukiidossa oleva suomalaisyhtye hajosi kesken levynteon
18.09.2012   13:58

Jyväskyläläinen vaihtoehtorock-yhtye Black Crows Break The Silence pistää yllättäen pillit pussiin kesken levynteon.

Hienon startin uralleen reilussa vuodessa saanut bändi on päätynyt ratkaisuun sisäisten musiikillisten erimielisyyksien vuoksi.

Sony Music -levy-yhtiön kiinnittämän yhtyeen mukaan mitkään bändiin liittyvät asiat eivät saa mennä jo kauan ennen yhtyeen syntyä olemassa olleiden ystävyyssuhteiden edelle.

- Olemme ylpeitä itsestämme ja toisistamme, että päädyimme tähän ratkaisuun, sillä tämä oli ainoa keino, jolla ystävyyssuhteet säilyivät. Muutamalla meistä alkoi olla aika tiukat tilanteet. Mikään bändi ei ole ystävyyttä isompi asia. Itse voin nostaa käden pystyyn sen merkiksi, että olin soppaa hämmentämässä, ja ajauduin musiikillisesti lähes täysin erisuuntaan, kuin mitä olin bändiä perustaessani. Metalli ja rock ovat edelleen minulle ne the-jutut, mutta toimintamallit ja tyylisuunnat ajautuivat erilleen. Tämä ei ole minkään asian loppu, vaan monen uuden tarinan alku, kertoo laulaja Mikko Varjamo.

Jäsenistöstä viisi jatkaa yhdessä uudella bändillä nimeltä Th3Crows. Laulaja Mikko Varjamo taasen vaikuttaa tulevaisuudessa yhtyeessä Five Star Hell, sekä projektissa Postikortteja Helvetistä.






Musa
Suomalaiset musiikkitoimittajat valitsivat maailman parhaan levyn
19.06.2013   09:00

Jättiurakka ohi - 25 000 suomalaista kappaletta julkaistiin digitaalisena
19.06.2013   08:53

Europe-yhtye ripitti ruotsalaismediaa: Me ehdimme ensin
19.06.2013   07:50

Soultähti haastettiin oikeuteen keikkaperuutuksen takia
19.06.2013   07:34

Suomirap-hitti pistettiin uusiksi maanviljelöiden toimesta - katso video!
19.06.2013   07:25

Uriah Heep klubikeikalle Suomeen
18.06.2013   11:03

Rage Against The Machinen rumpalille avioero
18.06.2013   07:55

Nuori nainen kuoli Stone Roses -yhtyeen keikalla
18.06.2013   07:44

Festariraportti: Provinssirockin sunnuntai
17.06.2013   16:48

Brittifestivaali iloitsee menestyksestä - myy tarjouslippuja
17.06.2013   08:44

Skandaali tekee comebackin Summer Upissa
17.06.2013   08:28

Provinssin sunnuntai nauroi, lauloi ja irvisteli
17.06.2013   00:40

Provinssirockin lauantairaportti - mm. Bodom, The Sounds ja Stone
16.06.2013   21:32

Provinssin lauantaissa räppiä, rytinää ja muuten vain mukavaa
16.06.2013   11:46

Children Of Bodom Provinssin lauteilla, katso kuvat
15.06.2013   19:56


Lisää uutisia...