 |
| Tavastia söi Kotiteollisuuden kädestä |
Radiomafian ja rock-lehti Rumban yhteistä Ruma-klubia vietettiin keskiviikkona raskaissa merkeissä, kun lavalle nousivat Viikate ja Kotiteollisuus. Kumpainenkin keikka lähetettiin suorana Mafian taajuuksilta, jonka lisäksi tv-kamerat surrasivat myöhemmin Ylen lähettämää keikkataltiointia varten.
Illan ohjelma oli osuvasti kasattu. Vilkaisu tuoreelle tuoreelle singlelistalle osoittaa bändien pikkukiekkojen kisaavan peräkanaan sinkkulistalla. Viikatteen
Ei ole ketään kelle soittaa löytyy kolmannelta ja Kotiteollisuuden
+ - 0 sijalta neljä.
Jotta hommaan saatiin lisää revanssin makua kutsui Radiomafia keikkapäivän aamuna Viikatteen
Kallen ja Kotiteollisuuden
Jounin kädenvääntö-otteluun, joka vääntyi lopulta Kallen eduksi.
- Luulin kyllä Jounin voittavan koska onhan se aika raamikas mies, kommentoi Kalle yllättyneenä. Maanantaina julkaistu
Kaajärven rannat -albumi pitää Viikatteen loppuvuoden kiireisenä. Ruma-illan keikkaa Kalle kertoi jännittävänsä hieman normaalia enemmän.
 |
| Viikatteen Kalle |
- Tuollaisen puolen tunnin setin vetää normaalisti läpi vaikka puolilöysässä hirressä roikkuen, mutta nyt tuo radiohässäkkä aiheuttaa pientä lisäkutinaa.
Samoilla linjoilla oli myös Kotiteollisuuden sympaattinen solisti Jouni Hynynen, joka totesi jännittäneensä tällä kertaa niin maan perkeleesti. "Karjalan tsaari" kertoi yhtyeensä keikkailevan marraskuun lopulle saakka, jonka jälkeen alkaa uusien biisien kasaaminen.
 |
| Hongisto heittäytyi hymypojaksi |
Tupa täynnä nurkkia myöten
Loppuunmyyty Ruma-klubi oli taas osoitus raskaan suomirockin vahvasta nykyasemasta. Paikalle saapunut miesvoittoinen yleisö sai takuulla vastinetta koko kymmenen euron edestä.
Illan avannut Viikate tarjosi takuuvarman puolituntisen kaihoisia säveliä ja synkeämielisiä tarinoita, joita yleisö kuunteli vielä hillitysti keinahdellen. Astetta raaemmin mättävän Kotiteollisuuden aikana pistetiin sitten hösseliksi oikein kunnolla.
Seuraava Ruma-klubi järjestetään 13. marraskuuta, jolloin Tavastialla esiintyvät hesalaisbändit Lab ja Kemopetrol.
Kuvat ja teksti: Jouni Hirn