Suomen Ozzy Osbourne, Lappeenrannan nakkikioskien keisari ja jakkupukunaisten päiväuni, Jouni Hynynen saapui Jyväskylän Lutakkoon kera uskollisten aseenkantajiensa paroni Hongiston ja rumpukapuloita takovan Sinkkosen. Olivatpa armolliset Itä-Suomen aateliset järjestäneet edellisenä päivänä metallispektaakkelin myös alle kahdeksantoistavuotiaille alaisilleen, mutta lauantai-iltana oli määrä tunnelman kohota jonnekin käsityskyvyn yläpuoliseen helvettiin. Ei missään ilotalossa, eikä kapakassa tulisi olemaan vastaavaa pauketta. Ja kova se meininki olikin! Siis lavalla, ei yleisön joukossa.

Mikä ihme siinä on kun alaikäiset onnistuvat aina pitämään rankemmat bakkanaalit? Liekö paatuneet jyväskyläläiset rockpapat jo kaiken nähneet, ettei edes härän lailla mylviä jaksa. Legendaarisissa välispiikeissään Hynynen pääsi tästäkin onneksi avautumaan, ja muutama muukin naseva kommentti kitaraa takovan äijän huulilta irtosi. Keksipä humoristimme pistää lilat pikkuhousutkin liehulettiänsä sulosti koristamaan.

Kaikki tämä oli jokseenkin toisarvoista, sillä Kotiteollisuuden perkeleelliset revitellyt soivat uskomattoman komeasti. Hynynen tuntui olevan elämänsä vedossa ja myös kaljuksi itsensä ajanut Hongisto soitti bassoaan ilmiömäisin ottein. Loistavasti suunniteltujen valojen sykkeessä kuultiin mm. seuraavat tulikivenkatkuiset metallitangot: Rakastaa, ei Rakasta, Kivipää ja Käärmeiden historia. Illan ehdottomasti vaikuttavin esitys oli Minä olen, jonka Hynynen karjui sellaisella paatoksella, että sydäntä oikein riipaisi. Kotiteollisuuden uudelta levyltä kuultiin myös nimibiisi Helvetistä itään ja ankara Kuningas mammona.

On se vaan käsittämätöntä miten kaikki bändit saavat puserrettua itsestään kaiken irti soittaessaan Lutakossa. Mutta kunhan joensuulaiset saavat avattua Kerubinsa uudelleen, ei parhaasta rock-klubista liene epäselvyyttä.

Teksti ja kuvat: Aapo Siippainen