Happoradion tulevat tekemiset ovat selvinneet - ainakin osittain. Hesalaisbändin elokuussa julkaistavan albumin ensimmäinen singlelohkaisu on nimeltään
Kaupunki täynnä ihmisiä ja sen löytää kaupoista 5.4. Biisin voi kuulla radiosta jo lähipäivien aikana.
- Myyntisinkulta löytyy tuon kappaleen lisäksi edellisistä levytyssessioista yli jäänyt "ö-puoli"
Mulla menee hyvin, joka me on soitettu lähes jokaisen keikkamme viimeisenä biisinä, Happoradion solisti
Aki Tykki sanoo.
Hapot aloittivat äänitysurakkansa tammikuun alussa helsinkiläisellä Inkfish-studiolla. Tuotantopuoli lepää ensilevyn tapaan
Teropekka Virtasen ja
Gabi Hakasen harteilla.
- Materiaalista on tulossa huomattavasti rokimpaa kuin ensimmäisellä levyllä. Olemme niinsanotusti pitäneet studiotyöskentelyn mahdollisuudet aisoissa ja pitäytyneet perusasioissa. Soundi on eläväisempää ja ilmavampaa ja samalla rankempaa. Olemme ehkä lähempänä Happoradion alkuperäistä ideaa nyt kuin ensimmäisellä levyllämme. Tietenkin tärkeintä on tehdä edelleen mahdollisimman hyviä biisejä, paljastaa Aki tulevasta matskustaan.
Happoradion debyyttialbumi
Asemalla ilmestyi viime kesänä. Levyltä lohkesi kolme radiohittiä -
Pahoille teille, Sinä ja
Pois Kalliosta. Yhtyeen keikkoja on varmistunut seuraavasti:
La 13.03. Rauma, Nuorisotalo Kuovi
Pe 19.03. Joensuu, Hotelli Kimmel
La 20.03. Eura, Halli
La 27.03. Helsinki, Friday
Pe 02.04. Kirkkonummi, Fortuna
La 03.04. Helsinki, Merikaapelihalli
Syksyllä on luvassa laajempi kiertue. Lisäksi muutamia festarikeikkoja voi olla ohjelmassa.