Turkulainen Kilpi -yhtye suoritti juuri mieluisan työpestin lämmitellessään heavelegenda Whitesnaken keikkoja tiistaina Tampereella ja eilen Turussa. Ryhmän nokkamies
Petteri Kilpi toteaakin, että esikuvan kanssa samalle lauteelle pääsyn vetäneen suuta hevosenkengälle.
- Oli erittäin hienoa olla mukana jutussa, missä on alan huippuammattilaisia joka osastolla. Kellontarkkaa puuhaa ja kaikki hommat oli hanskassa ilman turhaa paskanjauhantaa. Ja erityinen ikävä tulee kiertueen keittiö-osastoa. Enää ei ole nälkä, heh. Mutta noin keikkoina ajatellen; väkeä olisi voinut olla enemmän, etenkin Turussa, kertoo Petteri Kilpi ja toteaa ettei törmännyt itseensä
David Coverdaleen muualla kuin lavalla.
Kilpi jatkaa myös omaa Sielut iskee 2004 -kiertuettaan perjantaina Seinäjoella ja lauantaina Mynämäellä. Petterin mukaan rundi on sujunut mukavissa merkeissä.
- No esimerkiksi viime viikonlopulla oli älyttömän mukavat tanssit niin Kuopion Henkassa kuin Oulun Hevimestassakin. Ja muutenkin ollut nastoja keikkoja ja väkeä tuntuu saapuvan aina vaan enemmän keikoille, Kilpi iloitsee.
Kilven tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä varsin orastavia, mutta pieniä suunnitelmanpoikaisia on sentään varastossa.
- Jossain vaiheessa pitäisi mennä studioonkin tallentelemaan päässä pyöriviä biisi-ideoita. Jos vaikka saisi vuoden 2009 tienoilla julkaistua kolmannen albumin. Ja jos ei huvita mennä studioon, niin sitten pelataan muksun kanssa kimbleä olohuoneen lattialla heviä kuunnellen, kuten tavallista. Kivaa sekin on!
Kuva: MTG
Teksti: Jouni Hirn