Suomen Black Label Society, Los Bastardos Finlandeses, on onnistunut kahdella edellisellä albumillaan vahvistamaan asemaansa takuuvarman ja hikisen perushöyläämisen osaajana. Akselilla Motörhead/Backsliders/Thin Lizzy liikkuva orkesteri saa lopullisen mausteen muhkeasta jenkkirockista ja 70-luvun hard rockista. Oikeastaan leima Black Label Societyyn suuntaan antaa Los Bastardos Finlandesin karjuista turhan yksioikoisen kuvan sillä Bastardos-porukan korkeaoktaaninen revittely etsii liittymäkohtia yllättävänkin laaja-alaisesti. Esimerkkinä vaikka Pelle Miljoona -coveri Road fever eli Moottoritie on kuuma, josta ei ole lähdetty säätämään mitään Lemmy Kilmister -tulkintaa.
Kiekko on sopivassa määrin tukevaa ja särisevaa mutta myös miellyttävän vanhakantaista eli vapaasti hengittävää. Happy endings on jonkinlainen D.A.D meets Viikate-fiilistely, Pelle-coveri Road fever kuulostaa yllättävänkin paljon alkuperäiseltä uuden aallon hekumoinnilta. Entertainment don’t come cheap on sillkaa partajeesustelua eli ZZ Top -hurmosta. Scrap yard on kuin Moottoripäät kaahaamassa Peer Günt -coveria. Rock bottom iskee naulan päähän niin suoraviivaisesti että AC/DC olisi viisusta enemmän kuin ylpeä.
Los Bastardos Finlandeses tekee sen minkä parhaiten osaa. Äänekästä, äijämäistä, särisevää, prätkämeininkiä. BMF Ball -levyn kaltaista kiekkoa ei voi ”arvostella” tai ”laittaa viivalle”. Jos tukevalla kädellä soitettu äijärock kiinnostaa, Los Bastardos Finlandeses on oikea joukko-osasto. Katu-uskottavuuden varmistamiseksi orkesterin fanikansa voi hankkia törkeän tyylikkään paidan/hupparin komealla LBF-kallologolla ja tekstillä ”bad motherfucker”. Los Lemmy Finlandeses kick ass.
