O: Christopher McQuarrie. Pääosissa: Tom Cruise. 131 min. K-12.
Jo viidennen elokuvaversionsa saanut Mission: Impossible etsi Brian De Palman ohjauksen jälkeen muotoaan valkokankaalla. John Woon puhtaasti toiminnalle pohjanneen toisen osan jälkeen menestyskonsepti löytyi viimeistään neljännessä M:I-elokuvassa Ghost Protocol, jonka hengessä Mission: Impossible – Rogue Nation jatkaa.
Christopher McQuarrie on tehnyt yhteistyötä Tom Cruisen kanssa aiemminkin toimintapainotteisessa Jack Reacherissa. Tällä on merkitystä, sillä Cruise on hyvä vain kahdenlaisissa rooleissa: limaisena nilkkinä ja toimintatähtenä, jonka tunteiden ilmaisun sijaan täytyy juosta, hyppiä ja roikkua. Kaikkia kolmea riittää Rogue Nationissa Ethan Huntin suorittaessa tehtäviä, jotka todellisessa elämässä onnistuisivat yhdellä yrittämällä miljoonasta – jos olisi onnea matkassa.
Tämän vuoksi Vaarallinen tehtävä pysyy uskottavana brändinä vain niin kauan kuin Cruise pystyy kantamaan Huntin fyysisen roolin. Sen suhteen 53-vuotiaan näyttelijän eläkeikä ei vielä häämötä – Cruisen ongelmat ovat jossain aivan muualla.
Roguen Nation alkaa ennakkoon hehkutetulla kohtauksella, jossa Hunt roikkuu nousevan lentokoneen ulkopuolella, ja joka tehtiin ilman sijaisnäyttelijää ja tietokonetehosteita. Kieltämättä se on tiukka avaus elokuvalle, ja ”autenttisuus” lisää huimauksen tunnetta samalla tavoin kuin ihastusta Steve McQueenin kaahatessa moottoriajoneuvoilla.
Muutenkin omaperäisten ympäristöjen ajallisten ja tilallisten rajoitusten ympärille rakennetut toimintakohtaukset toimivat pääosin hyvin. Rikollista Syndikaattia jahdatessaan Hunt joutuu sukeltamaan, lentämään, juoksemaan sekä kaahaamaan moottoripyörällä ja autolla valtioiden rajoista välittämättä. Nautinnollisin on hitchcockmaisesti partituurin mukaan rytmitetty kohtaus Wienin valtionoopperassa.
Huntin rinnalla nähdään Rebecca Fergusonin esittämä agentti, joka edustaa toimintaelokuvien tasa-arvoistuneita sukupuolirooleja, joissa naisella on muitakin tehtäviä kuin pulaan joutuminen ja riisuutuminen. Naisagentti on supersankarimaisilta ominaisuuksiltaan yhdenvertainen Huntin kanssa ja pelastaa tämän lukuisia kertoja.
Ghost Protocolan tavoin Rogue Nation pyrkii myös hauskuuttamaan. Simon Pegg on ihan pätevä koomikko, mutta siitä huolimatta elokuvan hauskimmat hetket ovat tahattomia. Ne kumpuavat realismia välttelevästä ja todellisuutta vain näennäisesti muistuttavasta maailmasta, jossa juonenkäänteet aiemmista osista tuttuine lateksinaamareineen lähinnä naurattavat. Hetkittäin tuntuu kuin katsoisi parodiaa, eikä kyse välttämättä ole pelkästä tunteesta. Kenties tuottajana edelleen jatkava JJ Abrams osaa nauraa M:I-maailmalle.
Lalo Schifrin alkuperäiseen televisiosarjaan luoma tunnusmusiikki on niin tunnettu, ettei sen teemaan tarvitse kuin viitata lyhyesti, jotta katsojalle tulee kotoisa olo.
J. K. SILVENNOINEN
Pyh ja pah sanon tähän arvosteluun.