Mr. Bean lomailee oli Rowan Atkinsonin esittämän kuminaaman toinen pitkä elokuva.
Tälläkin kertaa Nolojen tilanteiden mies -komediasarjasta tuttu englantilaisherra aiheuttaa hämmennystä missä ikinä kulkeekin.
Tällä kertaa Mr. Bean suuntaa Ranskaan voitettuaan arpajaisissa loman Cannesissa. Yllätysloma ei kuitenkaan suju ongelmitta, sillä Bean ehtii hävittää lähes kaikki matkatavaransa ennen lomakohdetta.
Onneksi sentään videokamera pysyy tallessa, ja sillä hän tallentaa suurenmoisen lomaseikkailun alusta loppuun.
Mr. Bean 2:sta pidetään parempana kuin ensimmäistä Mr. Bean -elokuvaa Bean – äärimmäinen katastrofielokuvaa. Atkinson kertoi elokuvan valmistuttua jättävänsä hahmon lopullisesti.