 |
|
 |
Madventures valtaa Baltiaa

02.03.2004 14:47
Torstaina tehdään televisiohistoriaa, kun Subtv:n suomalainen matkailusarja Madventures saa ensi-iltansa Viron Kanal 2 -kanavalla.
Itsenäisen Viron televisio on nyt ensimmäistä kertaa ostanut suomalaisen sarjan esitettäväkseen. Neuvostoaikoina Viron tv teki silloin tällöin yhteistuotantoja Yleisradion kanssa, mutta itsenäisyyden aikana suomalaiset sarjat eivät ole virolaiskatsojia juuri kiinnostaneet.
Tiedotteen mukaan Kanal 2 odottaa Madventuresin saavuttavan Virossa yhtä suuren kulttisuosion kuin Suomessakin. Mittausten mukaan sarjaa seurattiin uskollisemmin kuin mitään muuta suomalaista ohjelmaa Subtv:llä viime talvena. Suosiosta kielii sekin, että ohjelman jaksoja myös levitetään edelleen piraattikopioina internetissä.
Gimmeyawallet Productionsin tuottama Madventures seuraa underground reppumatkaa: Nuoret toimittajat Riku Rantala ja Tuomas Milonoff matkustavat maailman ympäri kahdeksassa kuukaudessa, mahdollisimman vähällä rahalla.
|
Lisää uutisia...
|
|
 |
 |